I’ve never been one to believe in curses or anything, but let me tell you… Our past two Halloweens have been so misfortunate that I might revisit that “no curse” belief. Last year on Halloween night, I was in our then-office-now-nursery working on our computer. Suddenly, I saw a bright orange light on the hallway and heard Tim yell my name from the kitchen. I immediately got up to see what was going on and saw that our kitchen was in flames! Before I was able to see the actual stove that had caught on fire, Tim was rushing me to go outside. He didn’t want me anywhere near the flames and smoke – I was pregnant with our little love, after all. I didn’t want to leave him alone in the apartment because I wanted to protect and help him too, but he forced me to go out and alert all of our neighbors. I started knocking on peoples’ doors and yelling there’s a fire.

En ole koskaan uskonut kirouksiin tai muuhun vastaavaan, mutta let me tell you… Viimeiset kaksi Halloweeniamme ovat olleet niin epäonnisia, etta ehkä mun pitäisi miettiä kahdesti uskonko niihin vai en. Viime vuonna Halloween-iltana olin meidän silloisessa työhuoneessa, nykyisessä Jussin huoneessa, tekemässä töitä koneella. Yhtäkkiä näin kuinka meidän käytävä täyttyi oranssista valosta ja kuulen kun Tim huutaa nimeäni keittiöstä. Hänen äänestä tiesin, että jotain on todella pahasti vialla ja ryntäsin saman tien olohuoneeseen. Ennen kuin kerkesin sanoa sanaakaan, huomaan meidän keittiön olevan liekeissä! En nähnyt itse hellaa, joka oli syttynyt tuleen, sillä Tim hoputteli mua meneen ulos asunnosta. Hän ei halunnut mua lähellekään sitä tulta ja savua – olin kumminkin raskaana silloin. Olisin halunnut jäädä auttamaan Timiä, mutta hän pakotti mut ulos. Aloin koputtamaan meidän naapurien ovia ja huusin “FIRE!”, jotta kaikki lähellä olevatkin kuulisivat. 

Thank God our next door neighbor was home and had a fire extinguisher near her. Every unit is equipped with one but ours was of course in the kitchen, behind all the flames. There was no way we could’ve gotten ours without getting ourselves hurt. Our neighbor gives us her fire extinguisher and Tim uses it to try to put out the fire. At some point he had called 911, but I’m not sure when exactly it happened. I was so all over the place mentally because I’ve never witnesses a fire like that. While I was still outside, I see the fire department come and rush to our unit. Right about the same time they enter our home, Tim says he managed to put out the fire. “Thank you God” are the only thoughts I have. My husband is alright and so is our home. If our neighbor wouldn’t have been home and given us the fire extinguisher, and if Tim weren’t able to put the fire out, our life would’ve literally been destroyed. The fire was just seconds away from spreading to all the other units through the vents above the stove and if that would’ve happened… We would’ve been screwed. To pay the damage for not only our unit, but everyone else’s too… We definitely had angels surrounding us that night.

Luojan kiitos meidän seinanaapurilla oli palosammutin lähettyvillä. Jokaisessa asunnossa on oma sammuttimensa, mutta meidän oli keittiössä, isojen liekkien “takana”, joten Tim ei pystynyt ottamaan sitä ilman että olisi vaarantanut henkensä. Tim alkoi sammuttamaan liekkejä samalla kun odotimme palomiesten saapua. En muista missä vaiheessa Tim soitti hätänumeroon – tai ehkä se olin minä? En muista paljoakaan niistä muutamista minuuteista. En ollut koskaan nähnyt niin vakavaa tulipaloa ja en oikein tiennyt edes mitä ajatella. Ulkona seistessani huomaan palomiesten vihdoin tulevan ja kiirehtivän asuntoomme. Samoihin aikoihin kun he pääsevät sisälle, Tim kertoo että on saanut tulen sammutettua. LUOJAN KIITOS! Mieheni on kunnossa ja niin on kotimmekin. Jos naapurimme ei olisi ollut kotona ja antanut meille palosammutinta, asiat voisi olla todella huonosti. Palomiehet kertoivat, etta tulipalo oli vain sekuntien päässä leviämästä muihin asuntoihin keittiön ilmantuuletuskanavien kautta. Jos se olisi tapahtunut, elämämme olisi tuhoutunut ihan täysin… Kaikki korvausmaksut ei pelkästään meidän asunnosta vaan kaikkien muidenkin… Huh, meillä oli enkeleitä ympärillä tuona iltana.

So what about this year then? Well, our kitchen was on fire, AGAIN! Kidding, not really. But one of us ended in the ER before the clock hit noon. Tim had a Halloween party of some sort at his work and everyone were costumes (Tim included, I made him hah!). Jussi and I were heading out there a few hours after Tim did, since the party didn’t officially start until 10ish. Well, I’m going down the stairs with Jussi on the car seat and I FELL THE LAST STEPS! I heard this little crack but nothing that would’ve made me too worried. Once again I find myself thanking God because my son was OK, his car seat didn’t even touch the ground. I somehow managed to keep him up (momma power amiright). My foot hurts ssso much but I push through it and walk to the car, thinking it’s just strained. At the car, I notice that I don’t have my keys with me. Perfect… I’m on my way to a party, in a reindeer costume, with my baby in a car seat and I’m stuck outside. I call Tim and tell him that he has to send me his keys with Uber. Understandably, he’s not too happy to hear this but he orders a uber and gives his keys to the driver who would then drive them to me. “Yikes, this morning couldn’t go any worse” I thought…

No mitäs sitten tänä vuonna? Meidän keittio paloi, TAAS! Vitsi vitsi… Tänä vuonna Halloween ei kerennyt edes kunnolla startata kun istuimme jo ensiavussa. Timilla oli toissa Halloween-juhlat, johon kaikki pukeutiuvat (Tim myos, muahah!). Olin lähdössä kotoa, Jussi vauvaistuimessa sylissäni, ja KAADUN RAPPUSISSA! Kuulin pienen niksahduksen (sori en tiedä onko toi edes mikään sana. Mun suomi on aika heikossa hapessa, mutta toivottavasti blogin kirjoittaminen auttaa), mutta se ei saanut mua vielä huolestumaan. Jälleen kerran mietin “Luojan kiitos” – poikani on kunnossa. Jussin koppa ei edes koskenut maahan. Jollain super mama ninja voimilla sain hänet pidettyä ilmassa. Jalkani oli niiiiin kipeä, mutta purin hammasta ja kävelin autolle. Etsin siinä tovin avaimiani jalka kivusta kuumana ja turvonneena kunnes huomaan niiden olevan kadoksissa. Jes, tästä ei päivä parane. Olen matkalla Halloween juhliin poro-asussa vauvani kanssa jalka kipeänä ja nyt olen lukittuna ulkona. Soitin Timille ja pyysin häntä lähettämään hänen avaimet Uberilla kotiin. Tim ei ole kovin iloinen kuullessaan avaimista (en maininnut jalkaani vielä kun en halunnut huolestuttaa häntä “turhaan”). “Voi ei, tämä aamu ei voisi huonommin sujua” ajattelin…

While I’m waiting for the uber driver to get to me, I remembered that one of our car doors doesn’t lock (we’ve fixed it already, don’t try stealing my backup Nutella from the car LOL). So I try opening the door and guess what, not only did I get in, but I also found my keys! 🙂 So now Tim is even more pleased (read: frustrated) with me, because I made him send his keys to me and waste money on uber for no reason. I drive the car to the street and wait for the lady to give me Tim’s so we can FINALLY go to his work. As I’m waiting for the lady, my foot is burning. Literally, it feels like it is on fire – just like our kitchen last year. I text my mom and tell her I think I broke my foot. Regardless of the pain, I decide to drive to the party. Once we get there and I try getting our of the car, I can’t even place my foot on the ground without biting my tongue. It hurst. so. much. Fast-forward an hour, we’re sitting at the emergency room of my doctor’s office. They take X-rays and say it’s just strained and give me crutches to walk with until my foot gets better.

Kun odotan taksin tuovan avaimet, muistan, että yksi meidän auton ovista on rikki eikä lukkiudu ollenkaan (ovi on korjattu jo, älä yritä varastaa mun backup Nutella purkkia lol). Siispä yritin aukaista oven ja arvaa mitä. En pelkästään päässyt autoon, mutta löysin myös avaimeni! 🙂 Jeps, nyt Tim on vielä enemman iloinen (lue: turhaantunut) kanssani, koska laitoin hänet lähettämään avaimensa ja tuhlaamaan rahaa täysin turhaan. Ajoin auton parkkipaikalta kadulle ja odotin Uberia, jotta saisin avaimet ja voisimme Jussin kanssa VIHDOIN lähteä juhliin. Autossa istuessani kipu jalassani vain voimistuu. Jalkani tuntuu kuin se olisi tulessa – niinkuin meidän keittiö viime vuona. Laitan äidilleni viestiä ja kerron, etta jalkani on luultavasti murtunut. Noh, kivusta huolimatta ajan Timin työpaikalle. Kun astun autosta ulos, suurinpiirtein huudan kivusta. Jalkani oli.niin.kipeä!! Fast-forward tunnilla ja istumme ensiavussa. Lääkäri otti röntgenkuvat ja sanoi jalkani olevan vain nyrjähtänyt. Sain kepit, jotta kävely olisi edes jokseenkin helpompaa.

I was so bummed because there was another Halloween event we wanted to go to, but now it seemed like we’d have to skip it. As we were driving home, I told Tim to drive us to the place anyway because one strained foot is not going to stop me from having fun. So we go there and I try hopping with my crutches that are TOO SHORT because they ran out of the ones that are my size… Later on we go home and continue our little Halloween that is now so much more fun because of our little pumpkin! <3 EDIT: My foot was still in a lot of pain and would ache really badly. About two weeks after Halloween, I went back in because I knew something wasn’t right. It turns out my foot WAS BROKEN the entire time!! So now I have a fashionable medical boot that I have to rock until I can walk without it.

Olin niin harmissani, sillä iltapäivällä meillä oli toinen Halloween tapahtuma johon halusimme mennä. Nyt kuitenkin näytti silta, etta meidän pitäisi jättää se väliin. Ajaessamme kotiin, sanon Timille että ajaa meidät juhliin jalastani huolimatta. Yksi nyrjähtänyt jalka ei estä meitä pitämästä kivaa! Paikan päällä kävely on kyllä aika koomista, sillä kepit jotka sain ovat noin 10 senttiä liian lyhyet… Eli oon Notre Damen kellonsoittaja ja kävelen selkä kyyryssa keppien kanssa. Illalla jatkoimme Halloweenia kotona pienen Jussin kanssa, joka tekee kaikista juhlista viela ihanempaa! <3

EDIT: Jalkani oli vielä järkyttävässä kivussa viikko Halloweenin jälkeen. Sitä särki ja tiesin, että nyt on kyllä jotain vialla joten menimme takaisin ensiapuun. Noh, siellä sitten ortopedi-lääkäri totesti röntgenkuvia katsottuaan, etta jalkani oli kuin olikin murtunut!! Nyt jätin kepit sairaalaan ja vaihdoksi sain tosi tyylikkään mustan tukisaappaan, jota rokkaan siihen asti kun jalkani on parantunut.

Happy Halloween!

HOLIDAYS